sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Agia ja Valitusvirsi.

Eilen treenailtiin sporttikoirahallilla iltavirkku vuorossa.

Keesi teki kontakteja ja putkea. Jep mä oon sitten opettanut sen peruuttamaan kontaktille. -_- Voih. Onneksi Sonja huomautti aisiasta ja saatiin nyt hyvät vinkit jatkoon joten eiköhän se siitä.  Putkeen menot kivoja sekä lelulla että alustalla. Nyt pikkuhiljaa eri pituisia putkia ja kääntämään myös mutkalle. Keesille aloitettava ohjaus kuvioiden treenaus. Hirveen hankala ohjata ja opettaa tota kirppua kun on Keikoon tottunut. Keesi vielä tulee ihan kiinni muhun ja mä sitten yritän sitä karkuun mennä kun en oo tottunut koiraan joka noin lähelle änkee. :D Odottamista treenailtiin myös sujui ihan ok.

Keesillä suurin ongelma että kun tulee virhe alkaa välitön haistelu ja sen jälkeen vaikea saada enää kuulolle. Malttia mulle siis ja muistaa pitää harjotukset osaamisen tasolla ja helppottaa heti jos tulee virhe. Paljon onnistumisia ja sitä kautta itsevarmuutta Keesille. Leikittiin myös ja hienosti tuo repii,taistelee ja palauttaakin lelua. Häiriötä ottaa edelleen haukunnasta mutta nyt ei lopettanut leikkimistä! Jei! Hieno peekele!

Keikolle keppikulmia. Kivasti hakee mä välillä häritsen huitomalla voimakkaasti siitä pyrittävä eroon. Kepit muutenkin nyt sujui kivasti. Ohjurit lopussa ja alussa. Mun täytyy muistaa luottaa ja antaa rauhassa tehdä loppuun ilman ylimääräsiä käskyjä ja höpinöitä.

Sitten pientä pätkää hyppyjä ja putki. Sonjalta saatiin vinkkejä miten sais kääntymään paremmin. Niitä nyt harjoittelemaan. Muuten hyvää tekemistä.

Puomia. Hidas oli taas. Äh en tiedä mitä tälle tekis. Kisoissa viimeks meni musta aika nopeesti treeneissä hituroi. Vieläkin epämääräisia osa alas tuloista. Koskee kyllä aina mutta välillä ei tule etujalat maahan asti välillä  taas koskee kunnolla ja valuu läpi.  Mietitään ja varmistetaan nyt ainakin sitä oikeaa kohtaa.

Kiitos Sonjalle ja Mialle vinkeistä ja seurasta!

Atd:n kesän ryhmäpaikat  tuli hakuun. Aiheuttavat mulle kovasti stressiä. Meillä on nyt niin paljon kaikke että en tiedä miten repeän joka paikkaan. Ja rahaa palaa enenmmän kun laki sallii.. Milloinkohan opin että kaikkeen ei voi osallistua ja tämän kuuluu olla hauska harrastus eikä aiheuttaa kiukkua ja stressiä?!

Keikolle hain paikkaa agiin ja yhteen tokokurssiin. Keesille alkeistokoa. Sille en nyt hakenut agipaikkaa kun sopivaa ryhmää ei oikeen ole tarjolla. Räpelletään nyt sitten ite ja katotaan josko talvella vois jo ryhmään Keesinkin pistää. Vapaaharjottelu kortin ajattelin kuitenkin yrittää saada mutta katsotaan nyt saanko aktiivisuus vaatimukset kasaan viimeisessä mahdollisessa tapahtumassa eli pääsiäiskisoissa. Oi miksi kaikki pitää jättää aina viimetippaan?!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kartta hukassa!

Startattiin kaksi Seppo Savikon rataa KKK hallissa. Molemmat agi ratoja.  Mua jännitti ihan hirveästi ja oisin kovasti tahtonut sen viimeisen nollan ja se näkyi kyllä tekemissä. Alku oli hieno ja K pisti tassua toisen eteen sitä vauhtia että sai kyllä juosta ja kovaa. Kepeillä lopetti ennen aikojaan ihan loppu puolella. Siihen se sitten lössähti mun ohjaus muuttui taas sinnenpäin tekemiseksi ja muutaman kohdan otin liian tiukasti ja kieltoja tuli yhdeltä hypyltä ja A:lta. Paljon hyviäkin kohtia oli mutta harmitti älyttömästi ja epäreilua koiraa kohtaan ettei itse ole enää virheen jälkeen täysillä mukana. Tuloksena 15 -3,34

Toka rata oli ehkä hiukan vaikeenpi mutta kiva. Mua jäi muutama kohta rataan tutustumisen jälkeen mietityttämään. Ei ollut yhtään varma olo radalle mennessä kun tuntui että rataan tutustuminen jäi pahasti kesken. Alku taas kivan tuntuista sitten multa hukkui kartta hetkeks. :D Jouduin tekee tosi kökön takaaleikkauksen A:alle Keiko onneks hoiti osansa hienosti ja ei hämääntynyt mun sekoilusta. Multa hajos pikkasen pakka ja huidon vähän miten sattu ja siinä rytäkässä sit yks pirun rima putos. Loppu rata ihan kivaa tekemistä taas. Tuloksena 5 -15,33  Ihan hyvä aika saatiin vaikka annoin taas valua käännöksissä varmaan niiden kieltojen pelossa ja meni aikaa hukkaan siinä omassa sekoilussakin.

Paljon positiivista molemmissa radoissa. Ihan hyvä fiilis jäi vaikka oishan se nolla ollut kiva. Erityisen kiva että Keiko alkaa saada vauhtia joka kerta lisää. Videoita ei valitettasti ole kun meidän hovikuvaaja on Oulussa! ;D

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Uusi blogi ja uudet kujeet.

Nyt on uusi blogi jospa sen mukana tulisi uutta intoa päivitellä blogia pikkasen ahkerammin.

Treenattiin tällä viikolla ahkerasti tokoa. Keiko edistyy voivottelussa hyvää tahtia ja Keesikin väläyttelee osaamistaan silloin tällöin. Edelleen se on hyvin vikkelä ja sen tyyli onkin " jos teen kaikkea mahdollisimmän nopeasti kyllä se palkka jostain tulee" 


Vois yrittää päivitellä jatkossa heti treenien jälkeen. Näin jälkeenpäin kun yrittää muistella niin pää lyö ihan tyhjää. Koska ei ole mitään järkevää kirjoitettavaa laitan videon Keikon hienosta liikkeestä istumisesta. :D


Keiko liikkeestä istuminen 27.2.2011