perjantai 13. tammikuuta 2017

Paluu treenihin!

Koska heräsin äsken ja luulin että nukuin pommiin. Huomasinkin että töihin ei tarvitsekkaan mennä kuin vasta puolenpäivän aikaan on hyvää aikaa päivittää. 

Pidettiin olosuhteiden pakosta melkein koko joulukuu taukoa agilitystä. Yleensä olen pitänyt 3-4 viikkoa taukoa tammi tai helmikuussa mutta nyt tauko tuli lusittua vähän aikaisemmin. 

Tehon kanssa käytiin sunnuntaina treenaamassa keppejä. Teho tykkää juosta siis rakastaa juosta! Tämä hankaloittaa vähän keppien opettelua kun sille tulee kiire eikä malttais pujotella vaan karkaa pois kepeiltä. Meillähän on ollut verkot käytössä ja niitä ollaan häivytelty. On kuitenkin ymmärtänyt idean hyvin ja tekee tosi hyvin kun kutsun keppien päässä. Mun liike on siis se vaikea juttu. Jatketaan siis treenejä kohti itsenäistä pujottelua.

Tehon este osaamisesta puuttuu myös keinu ja ajattelin aloittaa keinu treenit lähiaikoina. Rengasta pitää myös vahvistaa. Aata katsottiin myös sunnuntaina ja se tuntuu menevän aika kivasti puomin pohjilla mutta toki sitäkin vahvistellaan. 

Tehon puomista tykkään! Mun koirilla on aina ollut aika surkeat kontaktit ja Tehon kohdalla olen yrittänyt välttää saman virheen ja tähänasti näyttää hyvältä. 

Tänään Teholla tuli 18kk täyteen joten huomisesta lähtien se saisi osallistua virallisiin kilpailuihin! Miten aika juokseekaan. Pikku pennun tilalle on kasvanut nuori koirapoika! Virallisiin ei kuitenkaan osallistuta vielä pitkäänaikaan. Minnekkään ei ole kiire. 

Tulispa jo kesä! 


Keesi treenasi keskiviikkona ja sille tauko oli tehnyt hyvää. Se oli jotenkin kummallisen tyyni ja kuulolla mutta silti vauhtia ei puuttunut. Keesin keppi osaaminen nytkähti jo ennen taukoa eteenpäin mutta nyt musta tuntui että mä ihan oikeasti voin luottaa sen taitoihin. Kontaktit meni myös hienosti. Treeneissähän ongelma ei niin näy eli kisoissa sitten nähdään missä mennään. 

Keikon ja Tehon viikko treenit oli eilen. Keiko posotti radan nollana läpi mitänyt puomilla ei ihan laukka osunut täydellisesti. Muistuteltiin puomilla juoksemista ja saatiin kivoja toistoja siihen. Keikolla oli vauhtia tauon jälkeen normaalia enemmän.

Tehon kanssa piti tehdä keppejä mutta teinkin radan pätkissä kun en jaksanut lähteä keräämään verkkoja jotka oli levitelty ympäri hallia. Teho toimi hienosti. Itsellä enemmän opettelua sen ohjaamisessa. Se on kevyt kääntää enkä ole sellaiseen tottunut ja yliohjaamisella saan sen kieltämään. Muutenkin se on hauska yhdistelmä keveyttä ja voimaa. Etenee raivokkaasti suorilla mutta kääntyy kevyesti kun keiju! :D On tullut sen kanssa tunne että se sopii hyvin mun ohjaukseen ja tyyliin kunhan vaan itse muistaisin ettei se toimi niin kuin Keesi tai Keiko. Keesissä ja Keikossakin on keskenään eroja mutta tyyliltään ne toimii aika samallalailla. Niille usein sopii samat ohjaukset. Molemmat on vähän raskaita kääntää ja tykkäävät hypätä pitkälle. Teho on vähän erimaata. 

Kisaamisen olin ajatellut aloittaa nyt kuun viimeisenä viikonloppuna. Vielä pohdin kumpi kisaa ensin. Munhan ei pitäisi niin kisata koirilla sekaisin kun se sekoittaa mun ohjausta. Voi olla että Keesi aloittaa ja katsotaan suunnitelma sitten kontaktien sujuvuuden mukaan. Vaikeita päätöksiä kun Keikoa en haluaisi lähettää vilttiketjuun sillä ei ole kuitenkaan montaa kautta jäljellä. Se täyttää pian 8 vuotta ja ei enää valittavasti nuorru vaikka kuinka toivoisin. 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Tavoitteita 2017!

Toivon vuoteen paljon iloa, onnea ja erityisesti terveyttä meille kaikille!

Keiko:

-Jatkaa treenejä agilityn osalta
-Kisataan sen verta kun hyvältä tuntuu
-Tuloksellisesti olisi mukavaa jos saataisiin nostettua nolla prosenttia

Keesi:

-Jatkaa kontaktien vahvistusta erilaisilla treeneillä
-Kisata mahdollisimman paljon
-Löytää lisää hyviä rutiineja ja ajatuksia kisasuoritusten onnistumiseksi
-Nolla prosentin nostoa
-Keesi voisi myös käydä muutamassa näyttelyssä. Ehkä erkkarit ja messukeskus

Teho:

-Kisauran aloitus agilityssä & toimivat rutiinit myös Teholle
-Nousu ainakin kakkosiin
-Paimennuksessa perusasiat kuntoon: suunnat, haku, nosto ja poispäin ajo




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Sinne meni vuosi 2016!

Vuosi 2016 piti sisällään paljon mietiskelyä. Monta kertaa mietin mihin olen menossa ja miksi. Vastauksia avoimiin kysymyksiin ei ole vielä niin paljon kuin toivoisin saatika että oltaisiin päästy toiminta vaiheeseen. No ehkä 2016 aloitti jotain minkä 2017 lopettaa. Ainakin toivon. Vuoteen on mahtunut perhe piirissä paljon menetystä ja surua mutta myös niitä onnen tunteita jotka kyllä jäivät vähän surun varjoon.

Alkuvuosi meni kokonaan ensin talon etsintä puuhissa ja sitten muutto hommissa ja syksyllä aidan rakennus vei aikaa. Suurin saavutus menneelle vuodelle on tietenkin tämän talon osto. Ollaan kaikki viihdytty täällä hyvin.

Tulosten perusteella meillä ei mennyt mitenkään  loisteliaasti tämäkään vuosi. Mutta koska ei huvittaisi ajatella taas yhden kuluneen vuoden perusteella että oltiinpa surkeita en ajattele! Vaikka ei tänäkään vuonna saatu nollia raavittua kasaan ei se tee ainakaan koirista huonoja. Me kamppaillaan edelleen saman ongelman parissa ettei ylletä kisoissa omalle tasollemme. Monta eteenpäin vievää asiaa on tullut kuitenkin ymmärretty ja eteenpäin on menty. Ei vielä tarpeeksi mutta vähän kuitenkin.

Alla punaisella mitä olen vuoden alussa kirjoittanut:

 Keiko täyttää ihan pian 7v. Sille en aseta mitään sen kummempia tavoitteita. Toivon että se pysyy terveenä ja voin treenata sen kanssa vielä ainakin tämän kauden ahkerasti agilitya. Kisataan mitä kisataan. Ehkä innostun sen kanssa jostain uudesta tai palaan jonkun vanhan harrastuksen pariin?! Mua huvittaisi myös ilmoittaa Keikoa näyttelyyn. Mutta se vaatisi muutaman todistuksen hankkimista kennelliitosta.
Treenattiin ihan normaalisti ja Keiko voi muuten koko vuoden hyvin paitsi kesällä varpaasta poistettiin hyvälaatuinen patti. Keiko kisasi 13 starttia vuoden aikana. Niistä 7 HYL, 3 vitosta, 2 nollaa ja yksi 10. Virheet oli lähinnä ohjausvirheitä ja mielestäni Keiko on ollut menneenä kautena oikeen mukava vietevä ja löydettiin pitkän tauon jälkeen kisoihin super hyvä fiilis! En nää mitään syytä etteikö voitaisi tulevana kautena jatkaa just siitä mihin jäätiin :) Keiko ei käynyt näyttelyissä ja tehtiin oikestaan vaan agilityä.

Keesi ottaa revanssia viimevuoden tavotteista. Eli ne SM-nollat. Olisi hienoa päästä osallistumaan ensimmäistä kertaa. Ennenkaikkea toivon että tänä vuonna löydettäis se yhteinen kupla jossa molempien on helppo ja hyvä tehdä kisasuoritusta. Keesi saattaa myös käydä jossain näyttelyssä jos sillä on kesällä tukka.

SM- nollia ei saatu. Eikä oikein löydetty sitä kuplaakaan. Aina hetkittäin tuntui että nyt se löytyi mutta ei sitten ollutkaan sitä mitä ajattelin. Ihan nyt loppukaudesta kuitenkin löysin jonkinlaisen rauhan tehdä ja tehtiin kivoja ratoja hyvällä tunteella. Siitä sitten jatketaan eteenpäin. Sm-kisojen tunnelmaa päästiin kuitenkin maistelemaan schipperke kerhon joukkueessa ja kiva kokemus oli. Startteja vuoden aikana 21. 16 HYL, 3 viitosta ja 2 nollaa. Keesi ei käynyt näyttelyissä kesällä. Ajelin sen kesäksi. Voittaja näyttelyihin kuitenkin osallistuttiin. Keesi kävi myös selkä ja kyynär kuvissa hienoin tuloksin.


Sitten pikku Teho. Hänellä riittää opittavaa ja ihmeteltävää. Tehdään agilityyn pohjia pennun ehdoilla. Opetellaan pohjia tokoon vaikkei niitä kisatavotteita sillä puolella olekkaan. Toivottavasti päästään paimentamaan paljon. Jos Tehon kehitys jatkuu samaa rataa niin sitten luustokuvat pian 1v synttäreiden jälkeen.

Teho harjoitteli ahkerasti. Suurin osa esteistä on hanskassa enemmän tai vähemmän. Keppejä ei vielä osaa, rengas ja Aa vaatii vielä vahvistusta. Kisa ikäkin tulee pian täyteen. Häiriöitä sietää jo paljon paremmin muutenkin hallilla olo on huomattavasti helpottanut mistä olen kovin iloinen. Yhdet epikset käytiin myös. Tokosta ei sitten sen kummemmin innostuttu. Perus juttuja toki tehtiin. Lampaille Teho syttyi ja paimennettiin jokseenkin säännöllisesti. Lajista muodostui toinen päälaji jota tehdään mahdollisuuksien mukaan niin paljon kun pystytään. Luusto kuvissa käytiin myös. Tulokset ihan puhtaat noin muuten mutta kaksi yhteen kasvanutta nikamaa löytyi kaularangasta. Ne ei ole vaivanneet ja toivon ettei vaivaa tulevaisuudessakaan.

Uudet tavoitteet omaan postaukseen.