sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Onnistumisia!

Meillä on arki kokenut vähän muutosta kun mä aloitin uudessa työssä. Normaalien ihmisten työssä. ;D Eli klo 8-16 on työaika. On ihanaa tulla kotiin valoisaan aikaan. Uuden oppiminen on väsyttävää mutta olen viihtynyt ja uskon että ratkaisu oli meille kaikille hyvä. 

Keiko on kisaillut ahkerasti joka viikonloppu. Tuloksiakin on alkanut tulla. Hyllyt on ollut harvassa ja nolliakin on tehty. Perjantaina tehtiin tupla ja en voisi olla meistä ylpeämpi. Rutiinit toimii, mua ei enää hetkauta pienet epäonnistumiset ja Keikon kanssa on super hauskaa. Se on hieno koira ja me hyvä tiimi. Ei olla niitä kisojen nopeimpia mutta ollaan pystytty nostamaan tasomme kisoissa suht samalle tasolle kuin treeneissä. Se on hienoa se! Uskalsin myös kokeilla juoksaria yhdissä kisoissa ja sehän toimi! Hyvä Keiko! Vielä pari agi nollaa puuttuu SM-nollista. 

Meidän onnistumisien takana on seissyt myös mun hyvä ystävä joka on uskonut silloin kun multa on usko meinannut loppua. Tukenut ja rauhoitellut silloin kun mä olen kehitellyt ongelmista elämää suurempaa. Mä olen avusta erittäin kiitollinen ja toivon että jokaisella harrastajalla on se joku joka on tukena kun mistään ei tunnu tulevan mitään. 

Keesi on jäänyt vähän vähälle treenille mutta ajattelin ottaa sen pian teho treenaukseen ja pääsee varmaan toukokuun alussa sitten myös kisaamaan. 

Teho on jatkanut keppien ja keinun parissa puurtamista. Kepeillä oli jo hyvä meno mutta nyt alkoi taas toistamaan virhettä eli lähtee tokaksi viimeistä välistä pois. Tästä nyt neuvotellaan kun se ei oikein sovi. Keinun kanssa mä kamppailin kriteerin päättämisen kanssa ja minkälaisen suorituksen kelpuutan ja mitä en. Teho haluisi tehdä  2on2off keinulle mä en sitä halua kun pelkään että hajottaa itsensä. Pamautuksesta vapautuskaan ei tuntunut hyvältä idealta parin treeni kerran jälkeen. Nyt kuitenkin löydettiin kriteeri josta on suht helppo pitää kiinni ja joka koiralle selkeä. 

Teho kisasi eilen. Eka rata ihan kaaos. En pystynyt olemaan Tehon tukena kiihdyttävässä kilpailu tilanteessa ja Teho oli hyvin hämillään tästä. Toka rata meni jo paremmin ja vika hyppäri sitten ihan juoksemiseksi. No kyllä se siitä kun saadaan yhteisiä kilometrejä alle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti